yritystoiminta

24
Kes

Sijoitusvinkki: Jano ei lopu koskaan

Yksi Warren Buffetin kultaisista neuvoista on sijoittaa ainoastaan yrityksiin, joiden toimialan ja toimintaperiaatteen ymmärtää täysin. Jos jokin, niin panimo- ja virvoitusjuoma-ala on toimiala, jonka perusperiaatteet eivät liene kenellekään suomalaiselle epäselvät. Esimerkiksi olutta on juotu maapallolla jo ainakin 6000 vuoden ajan, joten kysyntää luultavasti riittää myös tulevaisuudessa niin pitkään, kuin tällä pallolla elää ihmisen kaltaisia olentoja.

1
Kes

Toukokuu 2009: Laman uhrina

Toukokuussa pörssin meno tasaantui, eikä ihme, sillä maaliskuussa alkanut ja kaksi kuukautta kestänyt nousuputki oli todella raju. Toukokuussa Helsingin yleisindeksi päätyi 6,47 % nousuun, mikä on itse asiassa kuitenkin todella hyvin. Mitään romahdusta ei ainakaan vielä tullut, vaikka monet ovat sitä pienen nousupyrähdyksen jälkeen innolla povanneet.

1
Jou

Marraskuu 2008: Finanssikriisi takana, reaalikriisi edessä

Nyt näyttää vihdoin siltä, että finanssikriisistä on selvitty. Tosin seuraavaksi on luvassa se pahin vaihe, jolta Euroopan piti alun perin välttyä kokonaan - reaalikriisi. Lukuisat Euroopan maat ovat jo virallisesesti taantumassa, eli niiden bruttokansantuotteet ovat laskeneet kahtena peräkkäisenä vuosineljänneksenä. Suomessa tilanne on Euroopan parhaimmistoa, mutta ei tarvitse olla guru huomatakseen, että tummia pilviä on meidänkin yllä. Uutiset yt-neuvotteluista ja konkursseista ovat jo lähes arkipäivää myös Suomessa.

4
Mar

Kansallinen kateusviikko on taas täällä

Eilen se taas alkoi: jokasyksyinen kansallinen kateusviikko. Viikko, jonka aikana valtavia määriä palstatilaa uhrataan tunnettujen ja vähemmän tunnettujen henkilöiden suurten (ja joissakin tapauksissa pienten) tulojen päivittelyyn. Vastaavaa saman mittakaavan ilmiötä en ole kuullut olevan muissa maissa. Suomalaiset eivät varmasti ole yhtään sen tirkistelynhaluisempi kansa kuin muut, vaan ansio taitaa mennä verottajallemme, joka kiltisti toimittaa kenen tahansa verotiedot kaikille halukkaille. Kaiken kattava läpinäkyvyys on tietysti myös verottajan etu.

Sivut

Subscribe to RSS - yritystoiminta