Incap - Potentiaaliset kasvuyritykset, osa 1

Helsingin pörssistä löytyy useampia pieniä yhtiöitä, joihin harva sijoittaja kiinnittää mitään huomiota. Yritykset ovat niin pieniä, että ammattianalyytikot jättävät ne suosiolla muille ja myös media on kiinnostunut niistä lähinnä silloin, kun jotain todella merkittävää on tapahtunut. Tästä joukosta voi kuitenkin löytyä todellisia kasvuyrityksiä ja muutaman kerran vuosisadassa jopa seuraava Nokia. Näitä yrityksiä ei siis piensijoittajan kannata missään tapauksessa unohtaa. Tässä onkin siis erinomainen markkinarako aloittaa blogisarja, jonka ensimmäisessä osassa tarkastelen elektroniikan sopimusvalmistaja Incapia.

Incapin verkkosivuja lainaten ”Incap tarjoaa korkealuokkaisia elektromekaanisten tuotteiden sopimusvalmistus- ja elinkaaripalveluja erityisesti energia- ja hyvinvointiteknologian laitevalmistajille.” Vielä muutama vuosi sitten Incap oli keskittynyt lähinnä tietoliikennetuotteiden valmistukseen. Näillä markkinoilla sopimusvalmistajan asema ei ole erityisen hyvä ja viime vuodet yhtiö onkin tehnyt tappiota. Nyt kuitenkin ilmassa puhaltaa uudet tuulet, sillä Incap on ilmoittanut uudeksi strategiseksi painopistealueekseen energia- ja hyvinvointitoimialat, joiden tulevaisuus näyttää tietoliikennetuotteita valoisammalta. Incap on siis ehdottomasti potentiaalinen käänneyhtiö.

Incapin osakekurssin kehitys ei ole mitään kaunista katsottavaa. Kurssi on laskenut lähes yhtäjaksoisesti vuoden 2006 lopusta lähtien ja lasku on tasoittunut vasta tänä vuonna. Incapin markkina-arvo on tällä hetkellä 9 miljoonaa euroa, eli kyse on todella pörssin kääpiöstä. Liikevaihtoa yritys kuitenkin teki viime vuonna yli 90 miljoonaa euroa ja tänäkin vuonna päästän arviolta 70 miljoonan liikevaihtoon. Tälle toimialalle on ominaista hyvin pienet marginaalit, jolloin menestyvän yrityksen täytyy olla todella huippuunsa viritetty. Tällä hetkellä Incap ei ole tarpeeksi ketterä, sillä tappiota syntyy vielä tänäkin vuonna.

Incapin osakekurssin kehitys.
Incapin osakekurssin kehitys.

Incapin liikevaihdon ja liikevoiton kehitys.
Incapin liikevaihdon ja liikevoiton kehitys.

Viimeisen osavuosikatsauksen mukaan Incapilla on menossa laaja tervehdyttämisohjelma, jonka avulla yritys pyritään kääntämään jälleen kannattavaksi. Mielenkiintoisen Incapista tekee erityisesti uusi strategia, joka keskittyy energia- ja hyvinvointiteknologiaan. Jos yritys saa lähivuosina kannattavuutensa kuntoon ja uusi strategia osoittautuu toimivaksi, kurssi tulee varmasti raketoimaan. Esimerkiksi vuoden 2006 osakekohtaisella tuloksella (0,29 €), yrityksen P/E-luku olisi nykykurssilla vaivaiset 2,5. Incapin markkina-arvo voi siis hyvinkin nopeasti jopa nelin- tai viisinkertaistua.

Incap on ehdottomasti potentiaalinen sijoituskohde. Kyse on kiistatta riskisijoituksesta, mutta riski-tuottosuhde on tässä mielestäni erittäin hyvä. Jos haluat maustaa salkkuasi mahdollisella käänneyhtiöllä, Incap on varmasti hyvä valinta. Itsekin harkitsen pientä sijoitusta tähän.

Kommentit