Cokista vai Pepsiä?

The Coca-Cola Companylla ja PepsiColla on molemmilla takanaan yli 100 vuoden historia. Kummatkin ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä ja on hyvin todennäköistä, että molemmat brändit ovat olemassa vielä silloinkin, kun ensimmäinen kaupallinen ravintola avataan avaruudessa. Lähtökohtaisesti sekä Coca-Cola että Pepsi ovat mielenkiintoisia sijoituskohteita, mutta kumpaan yritykseen rahat lopulta kannattaisi laittaa kiinni?

Kun vertaillaan Coca-Colaa ja Pepsiä, niin faktahan on, että Pepsi on läpi historian ollut haastajan asemassa. Interbrandin arvion mukaan Coca-Cola oli vuonna 2009 maailman arvokkain brändi, kun Pepsi oli vasta sijalla 23. Markkinaosuutta tarkasteltaessa esimerkiksi Yhdysvalloissa vuonna 2008 Coca-Colan markkinaosuus oli 42,7 % kun Pepsi sai tyytyä 30,8 % osuuteen (lähde: Beverage Digest). Yhdessä Coca-Cola ja Pepsi ovat kuitenkin alkoholittomien juomien ylivoimaisia globaaleja kuninkaita. Yritysten välinen kilpailuasetelma on luonnollisesti todella mielenkiintoinen ja niin sanotuista cola-sodista on kirjoitettu kirjojakin. Tällä hetkellä yritysten välillä näyttäisi vallitsevan jonkinasteinen kauhun tasapaino, mikä on lopulta hyväksi molemmille yrityksille, sillä kummatkin tekevät hyvää tulosta.

Ennen kuin tarkastellaan yritysten lukuja, on hyvä tehdä yleiskatsaus yrityksiin. The Coca-Cola Companyn ja PepsiCon takaa löytyy nimittäin paljon muutakin kuin perinteiset cola-juomat. Coca-Colan tuoteportfolio kattaa satoja brändejä sisältäen virvoitusjuomien lisäksi muun muassa energiajuomia, vesiä, kahvijuomia ja maitojuomia. Myös PepsiColta löytyy laaja valikoima muita juomabrändejä, minkä lisäksi PepsiCo valmistaa myös perunalastuja (Frito-Lay) sekä muita elintarvikkeita (Quaker). Coca-Cola ja Pepsi eivät siis ole aivan täysin vertailtavissa toisiinsa, koska Pepsi on laajentanut toimintaansa virvoitusjuomista myös muihin elintarvikkeisiin.

Sekä Coca-Cola että Pepsi ovat käytännössä rahantekokoneita, kuten hyvien pörssiyritysten pitääkin olla. Myös molempien yritysten toimintaideologiat ovat lähes identtiset. Voitoista 50-60 % maksetaan vuosittain osinkoina ja loput investoidaan kasvuun tähtääviin hankkeisiin. Koska yritykset ovat tässä mielessä vertailtavissa keskenään, yksi tapa vastata kysymykseen, kumpi yrityksistä on parempi, on yksinkertaisesti vertailla yritysten osinkojen kehitystä. Se kertoo siitä, miten yritykset ovat onnistuneet investoinneissaan.

The Coca Cola Companyn ja PepsiCon osinkojen kasvuprosentti suhteessa edelliseen vuoteen.
The Coca Cola Companyn ja PepsiCon osinkojen kasvuprosentti suhteessa edelliseen vuoteen.

Yllä olevassa kuvaajassa on esitetty molempien yritysten osinkojen vuosittainen kasvuprosentti 2000-luvulla. Coca-Colalla kasvu on ollut tasaista, kun taas Pepsillä kasvu on vaihdellut vuosittain huomattavasti. Pepsi on kuitenkin viimeiset 10 vuotta suoriutunut keskimäärin huomattavasti paremmin. Keskimääräinen osinkojen vuosittainen kasvuprosentti on ollut 13,2 %, kun Coca-Colalla kasvu on ollut vain 9,9 %. 2000-luvulla Pepsi on siis kirinyt Coca-Colaa kiinni. Tämä on näkynyt myös markkina-arvossa, jossa PepsiCo jo hyvinkin lähellä Coca-Colaa. Coca-Colan markkina-arvo on tällä hetkellä noin 126 miljardia dollaria, kun PepsiCon markkina-arvo on 94,2 miljardia dollaria.

Kuten voidaan odottaa, Pepsi on suhteellisilla mittareilla mitattuna hieman edullisempi osake kuin Coca-Cola. Osinkotuotto molemmilla yrityksillä tosin on sama 3,0 %, mutta P/E-lukua tarkasteltaessa Coca-Cola on hieman kalliimpi. Coca-Colalla P/E-luku on 20, kun Pepsillä se on 18.

Jos 2010-luku jatkuu samaan malliin, PepsiCo tulee jo pian ohittamaan markkina-arvossa Coca-Colan. Tosin historiahan ei koskaan ole tae tulevaisuudesta. Lopulta se, kumpaan yritykseen kannattaa sijoittaa rahansa, on mielestäni lähes samanlainen kysymys kuin, ostatko tänään kaupasta Coca-Colaa vai Pepsiä. Jotkut ovat brändiuskollisia, kun toisille kelpaa ainoastaan se toinen. Uskon vahvasti, että sijoittamalla kumpaan tahansa yritykseen, turvaa itselleen tasaisesti kasvavan kassavirran loppuelämäkseen.

Oma valintani olisi kuitenkin lopulta Pepsi. Ei siksi, että pitäisin juomaa parempana (yleensä ostan sitä halvempaa vaihtoehtoa), vaan koska pidän PepsiCota innovatiivisempana yrityksenä. Pepsin nykyinen altavastaaja-asema merkitsee sitä, että yritys ei voi milloinkaan vaipua tyytyväisenä uneen. Erityisesti 2000-luvun kasvuprosentit antavat viitteitä siitä, että The Coca-Cola Companyssa ollaan hieman liiankin tyytyväisiä yrityksen nykytilanteeseen (mikä on luonnollisesti uskomaton - onhan sen brändi maailman paras). Uutta osakkeenomistajaa kuitenkin kiinnostaa eniten se, kumpi yrityksistä kykenee tulevaisuudessa maksamaan enemmän osinkoja suhteessa sijoitukseen.

Kommentit