Anna vision ohjata elämääsi

Tarvitseeko ihminen tavoitteita? Tähän kysymykseen on olemassa vastaus kahdelta koulukunnalta. Ensimmäisen mukaan itselle asetetut tavoitteet rajoittavat elämää, ovat keinotekoisia, luovat stressiä ja aiheuttavat vielä masennusta, kun korkealle asetettuja tavoitteita ei lopulta kuitenkaan saavuteta. Toisen koulukunnan mukaan tavoitteita taas pitää olla, jotta elämässä voi ylipäänsä saavuttaa mitään. Molemmissa näkökulmissa on puolensa, mutta itse olen luonnollisesti jälkimmäisen koulukunnan edustaja. Tätäkään blogia olisi tuskin muuten olemassa.

Tuntuu, että tavoitteellisia ihmisiä on perinteisesti vierastettu Suomessa. Kuuluuhan vanha sananlaskukin, että ”se joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”. Suuria tavoitteita ei siis edes kannata asettaa, koska niitä ei kuitenkaan saavuta. Entä miten sama asia nähdään rapakon takana? Yhdysvalloistahan löytyy vastaavanlainen sananlasku: ”aim for the stars, even if you miss, you’ll land on the moon”. Kun tavoite on tarpeeksi korkealla, ei haittaa, vaikka lopulta tavoitteeseen ei pääsisikään, sillä joka tapauksessa on päässyt vähintäänkin lähemmäs tavoitetta.

Pidän itse tavoitteita elämässä äärimmäisen tärkeänä. Jos itselläni ei olisi missään vaiheessa ollut suuria tavoitteita, vaan olisin sen sijaan antanut elämän virran viedä, olisin nyt luultavasti jossain täysin muualla ja mitä todennäköisimmin tilanteeni ei olisi ollenkaan niin valoisa kuin se tällä hetkellä on. Rehellisesti myönnän, että tunnen esimerkiksi koulutukseni, työkokemukseni ja verkostoni ansiosta kuuluvani Suomessa tällä hetkellä ikäluokkani 1 % etuoikeutettuun joukkoon. Näin ei olisi tapahtunut, ellen olisi elänyt tavoitteellisesti.

Kuten blogiani seuranneet tietävät, taloudellisena tavoitteenani on saavuttaa miljoonan euron varallisuus vuoteen 2016 mennessä. Kuten edellä tuli jo ilmi, lopulta ei kuitenkaan edes ole relevanttia, onko minulla yli miljoona euroa vuonna 2016. Tärkeämpää on, että kyseinen tavoite ohjaa päivittäistä käyttäytymistäni, jolloin taloudellinen tilanteeni vuonna 2016 on vähintäänkin hyvä (kuten se on mielestäni jo nyt). Yksittäisen päivän vaikutus lopputulokseen on lopulta hyvin pieni, ellei satu voittamaan lotossa tai saa jättiperintöä. Yksittäisten päivien toiminta kuitenkin kumuloituu pitkällä aikavälillä ja siitä seuraa lopulta se, mihin elämässä päätyy. Jos en vuonna 2016 ole saavuttanut tähtiä, niin tavoitteellisuuteni ansiosta olen päässyt vähintään kuuhun saakka.

Miten sitten pitäisi suhtautua siihen toiseen koulukuntaan, jonka mielestä tavoitteet ovat keinotekoisia, rajoittavia ja aiheuttavat stressiä? Kaiken lisäksi emme edes luultavasti saavuta tavoitteitamme, minkä vuoksi tulemme lopulta pettymään pahasti. Tämän koulukunnan mukaan tavoitteet aiheuttavat vielä senkin, että emme osaa elää hetkessä, koska ajatuksemme pyörivät koko ajan tulevaisuudessa.

Tämän koulukunnan edustajille sanon, että tervetuloa todellisuuteen.

Olen itse seurannut vierestä esimerkiksi monen vanhan peruskouluaikaisen tutun elämää, jossa tavoitteita ei juuri aseteta. Sen sijaan nautitaan ennemmin hetkestä ja annetaan elämän virran viedä. Kun tällaisia ihmisiä nyt useamman vuoden tauon jälkeen tapaa, ei kyllä käy kateeksi. Monien elämä on niitä muutamia lomaviikkoja lukuunottamatta todella harmaata. Valitusta saa kuulla pienestä palkasta, huonoista esimiehistä ja siitä, ettei elämässä oikein ole mitään motivoivaa. Silloin on helppo kysyä, että onko sinulla visiota, missä olet viiden tai kymmenen vuoden päästä.

Tavoitteita siis pitää olla, jos elämässä haluaa edetä mihinkään. Tavoitteen ei kuitenkaan pidä antaa häiritä elämää. Vaikka itse elän tavoitteellisesti, ei se suinkaan tarkoita, että hokisin koko ajan mielessäni ”miljoona euroa vuonna 2016”. Tavoitteen tulee ohjata oikeaan suuntaan ja motivoida niissä vaikeissa tilanteissa, joita kaikilla on. Ei liene varmaan sattumaa, että kaikilla menestyvillä yrityksilläkin on visio.

Kommentit