Venäjä

30
Syy

Miten sijoittaa kehittyviin talouksiin?

Piensijoittajankin kannattaa pitää kehittyvät taloudet mielessä, sillä niiden merkitys maailmantaloudessa kasvaa jatkuvasti. Tämän trendin odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa, sillä kehittyvissä maissa ikärakenne on vanhaan maailmaan verrattuna nuori ja talouskasvua tukeva infrastruktuuri paranee jatkuvasti.

21
Elo

Helsingin kuplaosakkeet

Helsingin Pörssissä on nyt keskimäärin halpaa, mutta kaikki pilvilinnat eivät ole suinkaan sortuneet vielä. Aikaisemmissa teksteissäni olen analysoinut lähinnä yrityksiä, joihin itse sijoitan tai joihin sijoittamista harkitsen vakavasti. Tällä kertaa päätin lähestyä aihetta eri näkökulmasta. Esittelen siis kaksi yritystä, joista itse pysyn tällä hetkellä kaukana.

23
Hei

TeliaSonera - Vahva osta

Ihmisten välinen kommunikointi on unen, ravinnon ja lisääntymisen ohella yksi ihmiskunnan perustarpeista. Siksi myös minä haluan olla mukana tekemässä rahaa tämän tarpeen toteuttajana. Helsingin pörssistä sijoittajalle löytyy kaksi tietoliikennepalveluja kuluttajille tarjoavaa yritystä: TeliaSonera ja Elisa. Näistä TeliaSonera on oma valintani.

Sivut

Subscribe to RSS - Venäjä