osakkeet

10
Elo

Maanis-depressiivinen Mr. Market

Osakemarkkinoilla on menossa tällä hetkellä samanlainen maanis-depressiivinen kausi, joita koettiin paljon myös vuosina 2008 ja 2009. Joinain päivinä uskoa tulevaisuuteen ei ole lainkaan ja osakkeet myydään pois mihin hintaan tahansa. Toisina päivinä usko tulevaisuuteen taas herää hetkeksi ja osakkeet rynnätään ostamaan takaisin. Tämän seurauksena on luonnollisesti äärimmäisen rajua pörssikurssien heiluntaa. Heiluntaa näyttää tapahtuvan erittäin paljon jo pelkästään yhden päivän aikana.

1
Elo

Heinäkuu 2011: Pelko iski osakemarkkinoille

Heinäkuun aikana pelko palasi taas todella vahvasti osakemarkkinoille. Tähän ei löydy mitään yksittäistä syytä, vaan se kyse on monen tekijän summasta. Yleisesti ottaen markkinat tuntuvat ennakoivan, että loppuvuonna taloudessa koittaisivat jälleen vaikeammat ajat. Euroopan ja Yhdysvaltojen talouteen liittyy kieltämättä edelleen paljon epävarmuutta. Heinäkuussa alkanut osavuosikatsauskausi on kuitenkin sujunut kohtuullisissa merkeissä, vaikka negatiivisia yllätyksiä onkin tullut ehkä aavistuksen verran enemmän kuin sijoittajat osasivat odottaa.

1
Hei

Kesäkuu 2011: Suurien siirtojen kuukausi

Kesäkuu oli talousmaailmassa kesäkuukaudeksi harvinaisen tapahtumarikas - ikävä kyllä negatiivisessa mielessä. Helsingissä pörssejä painoi alas niin Suomen uusi hallitusohjelma kuin Kreikan kriisikin. Pientä valoa nähtiin vasta kuun viimeisinä päivinä, mutta optimismin jatkumisesta ei ole mitään takeita. Suomessa ja euroalueella kasvanut epävarmuus sai myös minut tekemään merkittäviä siirtoja sijoituksissani.

16
Huh

Turkiksilla tehdään nyt rahaa enemmän kuin koskaan

Helsingin pörssissä listatulla Turkistuottajat Oyj:llä menee nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin sen yli 70-vuotisen historiansa aikana. Viime maaliskuussa järjestetyssä huutokaupassa yli 3,2 miljoonaa minkin- tai ketunnahkaa vaihtoi omistajaa kauppasumman ollessa yhteensä noin 252 miljoonaa euroa. Tämä on sekä kappalemäärällä että myynnin arvolla mitattuna enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Erityisesti turkisten markkinahinnat ovat kovassa nousussa.

2
Tam

Joulukuu 2010: Vuosi päättyi hurjaan loppukiriin

Vaisun ja huolia täynnä olleen marraskuun jälkeen pörssit yllättivät joulukuussa ja sekä Suomessa että muualla maailmassa päädyttiin vuodenvaihteen alla hurjaan loppukiriin. Joulukuu olikin jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka pörssin käyttäytymistä on lyhyelläkin aikavälillä mahdoton ennakoida. Epävarman marraskuun jälkeen en itsekään odottanut joulukuulta suuria, mutta lopulta joulukuussa saatiin yhdessä kuukaudessa nauttia lähes keskimääräisen pörssivuoden koko vuooden tuotoista.

7
Jou

Talvivaara käynnistelee lupaavaa koneistoaan

Lontoon ja Helsingin pörsseissä listattu Talvivaaran Kaivososakeyhtiö elää mielenkiintoisia aikoja. Talvivaaran kaivoksen ensimmäiset nikkelierät toimitettiin asiakkaille tämän vuoden alussa ja tuotanto on parhaillaan pääsemässä kunnon vauhtiin. Odotukset ovat suuret, mikä näkyy myös osakekurssissa, joka on noussut vuodessa yli 40 prosenttia. Suurin kysymys kuitenkin on, että onko Talvivaara edelleen houkutteleva kohde piensijoittajalle.

30
Elo

Wärtsilä väisti taantuman

Laivamoottoreita ja voimalaitosratkaisuja toimittava Wärtsilä on vahvan tilauskantansa ansiosta lyönyt pöytään vahvoja tuloslukuja, vaikka maailmantaloudessa on eletty viime vuodet heikompia aikoja. Wärtsilän osakekohtaisessa tuloksessa on luonnollisesti suuria kausiheittelyjä, koska Wärtsilän liiketoiminta on projektiluontoista. Osakkeenomistaja voi kuitenkin hymyillä tyytyväisenä. Viimeisen vuoden aikana osakekohtaista tulosta on syntynyt yhteensä 3,89 euroa ja myös lähivuodet näyttävät hyviltä.

27
Elo

Amandalle koittamassa uusi aamu?

Helsingin pörssissä listatulle Amanda Capitalille viime vuodet ovat olleet vaikeita. Pääomasijoittaminen ei ole ollut viime aikoina mikään kannattavin toimiala, sillä finanssikriisin seuraukset näkyvät vielä. Amanda Capitalin viimeisin osavuosikatsaus luo kuitenkin toivoa tulevaisuuteen.

22
Hel

Löydä tulevaisuuden helmet

Historiallisesti pieniin pörssiyhtiöihin sijoittaneet ovat saaneet rahoilleen selvästi paremman tuoton kuin suuriin yhtiöihin luottaneet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa small cap -osakkeiden keskimääräinen vuosituotto on viimeisen 40 vuoden aikana ollut keskimäärin 12,8 %, kun large cap -osakkeet ovat tuottaneet keskimäärin vain 9,2 % vuodessa. Kyseinen 3,6 prosenttiyksikön vuosiero ei kuulosta älyttömän isolta, mutta aika tekee jälleen ihmeitä.

1
Hel

Tammikuu 2010: Salkun vuosiremontti

Tammikuussa pörssit elivät varsin rauhallisissa tunnelmissa ja Helsingissä yleisindeksi päätyi lopulta pieneen 1,2 % nousuun. Oma salkkuni ei kuitenkaan saanut olla tammikuussa hetkeäkään rauhassa. Se joutui nimittäin todellisen vuosiremontin kohteeksi.

Sivut

Subscribe to RSS - osakkeet