opiskelijat

2
Tam

Joulukuu 2009: Tilinpäätös

Nyt uuden vuosikymmenen alussa on aika jälleen tehdä tarkempi katsaus projektini tilanteeseen. Miljoonan euron sijoitusvarallisuuteen on toki vielä matkaa, mutta siitä huolimatta nyt ollaan jälleen huomattavasti lähempänä tavoitetta kuin vuotta aiemmin.

27
Kes

Opiskeluaika on paras aika yrittää?

Mitä yhteistä on esimerkiksi Microsoftilla, F-Securella, Dellillä, Googlella, Facebookilla ja Virgin Groupilla? Paitsi, että ne kaikki on perustettu pienellä alkupääomalla, niiden perustajat ovat olleet parikymppisiä opiskelijoita. Opiskeluaika voikin ehkä olla otollisin aika kokeilla yrittämistä.

29
Huh

Laman suurimmat uhrit

Käsillä oleva lama koskettaa tavalla tai toisilla kaikkia, mutta erityisesti yksi ryhmä näyttää kärsivän suhteessa enemmän kuin muut. Tulevaisuuden toivojen, eli opiskelijoiden tilanne on surkea ja kaiken lisäksi tilanteen vakavuus on vasta pikku hiljaa aukeamassa. Se, että perinteiset suurtyöllistäjät, kuten Nokia, Fortum ja Itella eivät palkkaa käytännössä yhtään kesätyöntekijää, on vasta jäävuoren huippu.

2
Tam

Joulukuu 2008: Tilinpäätös

Vuosi alkoi tänään pörsseissä mukavalla nousulla ja nousukäyriä katsellessa olisikin mukava unohtaa viime vuoden ikävät tapahtumat. Vielä kerran on kuitenkin aika palata historiallisen karmeaan vuoteen 2008 ja katsoa mitä varsinaiselle projektilleni kuuluu.

28
Elo

Minulla on unelma

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen haluaa kunnallisvaalikampanjassaan kuulla suomalaisten suurista unelmista. Päätin kerrankin noudattaa SDP:n toiveita ja kertoa, mistä tavallinen suomalainen opiskelija unelmoi.

17
Elo

Joko sinulla on henkilökohtainen strategia?

Avain menestykseen millä tahansa elämän osa-alueella on strategian tekeminen ja sen mukaan toimiminen. Lähes kaikilta yrityksiltä löytyy paperille kirjoitettu strategia, mutta vain harva ihminen menee niin pitkälle. Henkilökohtaisen elämänstrategian tekeminen on kuitenkin todistetusti kannattavaa. Asiaa on tutkittu esimerkiksi Harvardin yliopiston opiskelijoilla ja opiskelijat, jotka olivat kirjoittaneet tulevaisuuden tavoitteensa paperille, ovat menestyneet elämässä keskimäärin opiskelukavereitaan paremmin.

Sivut

Subscribe to RSS - opiskelijat