Microsoft

3
Syy

Microsoft ostaa Nokian puhelimet ja keskittää matkapuhelinten tuotekehityksen Suomeen - vuosikymmenen uutispommi Suomen talouselämässä

Nyt on käsillä historiallinen päivä. Microsoft ostaa Nokian puhelinbisneksen 5,44 miljardin euron käteissummalla ja keskittää Microsoftin matkapuhelinten tuotekehityksen Suomeen. Nokialle jää kaupan jälkeen NSN-verkkobisnes, HERE-paikannuspalvelut, patenttisalkku ja merkittävä osa teknologiakehityksestä.

3
Syy

PureView-Lumia, langaton lataus ja Windows Phone 8 - siinäkö Nokian keskiviikon uutuudet?

Nokian ja Microsoftin keskiviikon tuotejulkistustilaisuus lähestyy, mutta aiemminkin tuoteuutuuksia julkisuuteen vuotanut Twitter-tili @evleaks ehti ensin. Vuodon perusteella Nokian tulevassa Lumia 920 -lippulaivamallissa on odotetusti Windows Phone 8 -käyttöjärjestemä, ja todellisina kilpailijoista erottuvina omonaisuuksina malliin on tuotu PureView-teknologia ja langaton lataus.

16
Elo

Windows Phonen myynti lähti lentoon - ainakin Suomessa

Nyt on luvassa rohkaisevia uutisia Nokian osakkeenomistajille. Paljon tunteita suuntaan ja toiseen herättävä Windows Phone on lähtenyt todella hyvään vauhtiin ainakin osassa maista. Vahviten Windows Phonella menee Suomessa, jossa sen markkinaosuus on jo noin 12,6 %, kun katsotaan matkapuhelimien nettikäyttöä.

19
Jou

Microsoft - Rapakon takainen turvasatama

Taloudessa keväästä saakka jatkunut myllerrys on saanut minutkin etsimään turvasatamia yhä aktiivisemmin globaaleista vakaan aseman saavuttaneista jättiläisistä. Tällä kertaa tarkastelun kohteena on kaikille tuttu Microsoft, johon itse en ole vielä sijoittanut. Tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa, että tässä yhtiössä varallisuus on todennäköisesti hyvin turvassa ja kohtuullista tuottoakin voi odottaa.

27
Hel

Microsoft-yhteistyö pelasti Applenkin

Kuinka moni muistaa vuonna 1997 IT-maailmaa kuohuttaneen yhteistyösopimuksen? Suurimmalle osalle tulee luultavasti yllätyksenä, että tuolloin Apple ja Microsoft tekivät merkittävän strategisen sopimuksen, joka on suuruudeltaan lähes verrattavissa Nokian ja Microsoftin tuoreeseen sopimukseen. Kyllä, luit aivan oikein. Konkurssin partaalla tuolloin olleelle Applelle pelastusrenkaan tarjosi nimenomaan Microsoft.

13
Hel

Kaksi jättiläistä ovat yhdessä ketterämpiä?

Vaikka nyt on ollut jo muutama päivä aikaa sulatella Nokian strategista kumppanuutta Microsoftin kanssa, ovat tunteet edelleen ristiriitaiset. Päällimmäisenä on tietysti järkytys ja pelko siitä, että Nokia teki nyt elämänsä virheen. Toisaalta on helpotus, että viimein saatiin aikaan päätös radikaalista uudistumisesta, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten.

23
Kes

Älä tee työtä rahasta, vaan anna rahan tehdä töitä sinulle

Jokainen omistamasi euro, on omistamasi työntekijä, joka voi tehdä töitä puolestasi. Työn hedelmät ovat osinkoja, vuokria ja korkoja. Kun myös uudet eurot laittaa tekemään töitä, syntyy korkoa korolle -vaikutus, joka on sitä mahtavampi, mitä nuorempana aloitat. 10 000 euroa kasvaa 10 % vuosituotolla 10 vuodessa 25 940 euroksi ja 30 vuodessa 174 490 euroksi. Jos saatkin 10 % sijaan 12 % vuosituoton (osakemarkkinoiden historiallinen vuosituotto keskimäärin), 10 000 euroa kasvaa 30 vuodessa lähes 300 000 euroksi.

Sivut

Subscribe to RSS - Microsoft