eurokriisi

20
Kes

Osavuosikatsaus eurokriisiin - mitä olemme oppineet?

Lyhyt vastaus otsikon kysymykseen on, että emme ole näköjään oppineet vielä mitään. Kriisin eteneminen jatkuu tasaisen varmasti ja mikään tähän mennessä tehdyistä toimista ei ole pysäyttänyt sitä. Rahoituspaketeilla on ainoastaan ostettu lisää aikaa ja sidottu yhä vahvemmin koko Eurooppaa samaan uppoavaan laivaan.

17
Tam

Euron alamäki jatkuu - eikä hyvältä näytä

Viime syyskuussa kirjoitin, kuinka mielestäni oli syytä hakea suojaa heikentyvää euroa vastaan esimerkiksi Yhdysvaltain dollarista ja Ruotsin kruunusta. Kulunut neljä kuukautta onkin mennyt juuri niin kuin odotin. Vaikka dramaattista romahdusta ei ole tapahtunut, euro on menettänyt arvoaan tasaisen varmasti.

9
Lok

Pankkikriisi on täällä - taas

Saamme parhaillaan todistaa tapahtumia, jotka ovat kuin vuoden 2008 finanssikriisin uusinta. Tähän viikonloppuun saakka Euroopan velkakriisi ja siihen liittyvät pelastuspaketit olivat useimmille meistä lähes abstrakti käsite. Nyt kriisi on kuitenkin realisoitumassa, kun ensimmäinen iso eurooppalainen pankki on menossa nurin.

Sivut

Subscribe to RSS - eurokriisi