heinäkuu 2014

4
Hei

Kesäkuu 2014: Markkinoilla hengähdystauko

Toukokuun vahvan markkinakehityksen jälkeen kesäkuussa oli jälleen aika hengähtää. Markkinoilla ei tapahtunut suuria liikkeitä suuntaan tai toiseen ja tuntuu, eli markkinat olivat ikään kuin kesälomamoodissa.

Kesäkuussa Helsingin yleisindeksi laski 1,0 % ja oli kuukauden lopussa 7 578 pisteessä.  Oma osakesalkkuni hävisi pitkästä aikaa markkinoille ja oli kesäkuussa 1,6 % pakkasella. Tämän myötä myös sijoitusvarallisuuteni kokonaisarvo laski hieman ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen ja oli kuukauden lopussa 76 677 euroa.