helmikuu 2013

11
Hel

Saga Furs -analyysi: Turkikset saivat lähteä salkusta - ainakin toistaiseksi

Helsingin Pörssissä listattu Saga Furs, entiseltä nimeltään Turkistuottajat, on yksi viime aikojen onnistuneimmista sijoituksistani. Osakekurssi on noussut omista ostohetkistäni noin 50 prosenttia, minkä lisäksi yhtiö on maksanut vuosittain ruhtinaallista lähes 10 prosentin osinkotuottoa. Tammikuussa turkikset saivat kuitenkin lähteä salkustani, mistä mainitsin myös viimeisimmässä kuukausikatsauksessani.

3
Hel

Tammikuu 2013: Tammikuuilmiö tuli takaisin

Alkuvuosi lähti Helsingin pörssissä vahvasti käyntiin ja havaittaissa oli muutaman vuoden tauon jäkeen myös tammikuuilmiön merkkejä. Sattumaa tai ei, tilastollisesti tammikuussa erityisesti pienten yhtiöiden osakkeet ovat noussut usein keskimääräistä enemmän. Tänä vuonna näin kävi myös Helsingin pörssissä, jossa pienten yhtiöiden small cap -indeksi nousi peräti 10,4 prosenttia. Myös isot yhtiöt kehittyivät keskimäärin hyvin, sillä Helsingin yleisindeksi nousi kokonaisuudessaan 6,0 prosenttia 6 148 pisteeseen.