syyskuu 2011

30
Syy

Miten sijoittaa kehittyviin talouksiin?

Piensijoittajankin kannattaa pitää kehittyvät taloudet mielessä, sillä niiden merkitys maailmantaloudessa kasvaa jatkuvasti. Tämän trendin odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa, sillä kehittyvissä maissa ikärakenne on vanhaan maailmaan verrattuna nuori ja talouskasvua tukeva infrastruktuuri paranee jatkuvasti.

26
Syy

Suojaa euroa vastaan rapakkojen takaa

Euron tilanne pahenee viikko viikolta ja päivä päivältä niin pitkään kuin kestävää ratkaisua Euroopan velkakriisiin ei ole löytynyt. Edessä on näillä näkymin vain huonoja ratkaisuja, joista nyt yritetään ilmeisesti löytää se vähiten huonoin. Kävipä tässä miten tahansa, on hyvin todennäköistä, että euron alamäki valuuttana tulee jatkumaan vielä lähitulevaisuudessa. Piensijoittajankin on syytä olla tilanteen tasalla ja suojata varallisuuttaan tilanteen mukaan.

22
Syy

Näihin pörssiyhtiöihin Warren Buffet uskoo

Maailman kolmanneksi rikkain henkilö Warren Buffet on luonut suurimman osan varallisuudestaan sijoittamisella. Kaiken lisäksi iso osa sijoituksista on ollut pörssissä listattuja julkisia yhtiöitä, joihin kuka tahansa muukin olisi voinut sijoittaa. 81-vuotias Buffet on edelleen aktiivinen sijoitusrintamalla, joten hänen sijoituksiaan kannattaa pitää silmällä. Tässä blogimerkinnässä esittelen Buffetin johtaman sijoitusyhtiönviisi suurinta sijoitusta julkisesti listattuihin pörssiyhtiöihin.

19
Syy

Nalle suosittelee Nordeaa, mutta onko vielä sen aika?

Björn Wahlroos kertoi Kauppalehdessä muutama päivä sitten siirtyneensä osakemarkkinoilla jälleen ostopuolelle. Nalle nosti esille etenkin Nordean osakkeen, jonka arvoa hän pitää dramaattisesti aliarvostettuna. Vuoden alusta Nordean markkina-arvosta on hävinnyt reilu neljännes ja perusmittareita tarkastelemalla osake näyttääkin edulliselta. Mutta onko vielä aika laittaa rahat kiinni Nordeaan?

12
Syy

Jokainen suomalainen lahjoittanut Kreikalle jo 170 euroa

Kreikalle kahdeksi vuodeksi lainattu 100 euroa on tällä hetkellä noin 35 euron arvoinen. Suomen valtio on tähän mennessä lainannut Kreikalle 890 miljoonaa euroa, jonka arvosta on kadonnut arviolta noin 580 miljoonaa euroa. Jokaista suomalaista kohden tämä tekee noin 110 euroa.

1
Syy

Elokuu 2011: Markkinat etsivät suuntaa

Elokuussa osakemarkkinat menivät todellista vuoristorataa. Helsingin pörssissä koettiin alkukuussa dramaattinen lähes 15 prosentin romahdus ja yleisindeksi laski alimmilleen kahteen vuoteen. Alkukuun romahdusta seurasi noin viikon pituinen vahva nousujakso, minkä jälkeen tultiin taas alas lähes alkukuun lukemiin. Elokuun kahden viimeisen viikon trendi oli kuitenkin jälleen vahvasti nouseva. Kokonaisuudessaan Helsingin pörssi laski kuitenkin elokuussa peräti 6,3 prosenttia.