Windfall-vero nollasummapeliä parhaimmillaan

Uuden hallitusohjelman perkaaminen on jatkunut alkaneella viikolla kiivaana. Yksi huomiota erityisesti herättänyt seikka on energiapolitiikkaan uutena verona kirjattu windfall-vero, joka tuntui myös omassa kukkarossani, kun veron seurauksena Fortumin markkina-arvosta hävisi silmänräpäyksessä noin 1,5 miljardia euroa (7,6 % markkina-arvosta). Käytännössähän kyseisellä verolla rangaistaan Fortumia siitä, että suurin osa sen voimalaitoksista ei tuota hiilidioksidipäästöjä, minkä ansiosta yhtiö pystyy myymään saamansa päästöoikeudet hyvällä voitolla muille.

Fortumin osakekurssin kehitys 20.1.2011 - 20.6.2011.
Fortumin osakekurssin kehitys 20.1.2011 - 20.6.2011.

On tietysti hyvä kysymys, onko oikein, että Fortum on saanut viime vuosina suuria windfall-voittoja sen ansiosta, että se on sattumalta vuosikymmeniä sitten investoinut vähäisiä hiilidioksidipäästöjä tuottaviin voimalaitoksiin. Vuosikymmenien takaisissa ydin- ja vesivoimaloiden investointilaskelmissa fiksuinkaan tyyppi ei varmasti osannut ottaa huomioon 2000-luvulla odottavaa päästökauppajärjestelmää ja sen tuomia lisävoittoja. Siinä mielessä pidän windfall-veroa periaatteessa oikeutettuna.

Siinäpä tulikin se ainoa näkökulma, jolla pystyy edes jollain tasolla perustelemaan windfall-veron. Aivan aluksi on mielestäni hyvä kyseenalaistaa, että onkohan windfall-veron taloudellisia vaikutuksia laskettu loppuun saakka. Hallitusohjelmassa lukee, että uusi vero toisi valtiolle vuosittain 170 miljoonaa euroa lisätuloja. Jos oletetaan pääomalle 8 prosentin tuottovaatimus ja pidetään markkinoilla tapahtunutta 1,5 miljardin euron kurssilaskua järkevänä, niin hallituksen kaavailemasta 170 miljoonasta eurosta noin 120 miljoonaa euroa kohdistuu Fortumiin (8 % x 1 500 milj. euroa = 120 milj. euroa). Tässä vaiheessa on hyvä kysyä, että muistikohan kukaan uudesta hallituksesta, että valtio omistaa Fortumista noin 51 prosenttia? Windfall-veron lanseeraaminen on siis suurilta osin vähän sama asia kuin siirtäisi rahaa oikeasta kädestä vasempaan.

Windfall-vero tarkoittaa siis myös sitä, että valtio itse saa jatkossa vähemmän osinkotuloja Fortumista. Jos oletetaan, että windfall-veron tuomat menetykset heijastuvat täysimääräisesti Fortumin maksamiin osinkoihin, niin hallitus menettää Fortum-osinkoja 60 miljoonaa euroa joka vuosi. Vaikka kovasti yritin etsiä hallitusohjelmasta tuollaista miinusmerkkistä lukua, niin eipä sitä sieltä löytynyt. Toisaalta on myös mahdollista, että rahan siirto kädestä toiseen on huomioitu jo hallitusohjelmaan kirjatussa 170 miljoonan euron luvussa, mutta jostain syystä epäilen asiaa.

Windfall-paradoksi ei kuitenkaan pääty valtion 51 prosentin omistusosuuteen Fortumista. Fortumin suurimpien osakkeenomistajien joukosta löytyy nimittäin myös valtava määrä suomalaisia eläkeyhtiöitä, apurahoja jakavia säätiöitä ja rahastoja sekä kaupunkeja ja kuntia. Myös näiden suhteen windfall-vero on periaatteessa nollasummapeliä. Jos minulla olisi rajattomasti aikaa, niin olisi mielenkiintoista analysoida kaikki Suomessa toimivat energiayhtiöt, joihin windfall-vero vaikuttaa. Uskon nimittäin, että näiden kohdalla nollasummapelin osuus on vielä suurempi kuin Fortumin tapauksessa. Valtaosa paikallisista energiayhtiöistähän on yksittäisten kuntien omistuksessa, jolloin windfall-vero käytännössä vie tuloja kunnilta valtiolle. Valtion saamilla windfall-veroilla onkin sitten hyvä jatkaa kuntien kuralla olevan talouden paikkaamista.

Edellä mainitun logiikan perusteella heitän rohkean provokaation, että windfall-verosta 80 % on lopulta nollasummapeliä, kun ottaa huomioon energiayhtiöiden julkishallinnollisen tai yleishyödyllisen omistusrakenteen. Tällöin windfall-veroista julkishallinnon saamat lisätulot olisivatkin 170 miljoonan euron sijaan noin 34 miljoonaa euroa. Tämä tekee noin 6,5 euroa jokaista Suomen kansalaista kohti.

Itse tosin maksoin juuri Fortumin kurssilaskun seurauksena windfall-veroja noin 300 euroa, eli noin 46 kertaa enemmän kuin keskiverto kansalainen. Voin onneksi lohduttaa itseäni sillä, että Fortumin ex-toimitusjohtaja ja yksi suurimmista henkilöomistajista eli Mikael Lilius maksoi windfall-veroja kurssilaskun muodossa lähes 300 000 euroa, eli noin 46 000 kertaa enemmän kuin keskiverto kansalainen. Tämä on sitä Robin Hood -toimintaa parhaimmillaan. Harmi, että se kohdistui nyt lähinnä Fortumin osakkeenomistajiin, joiden joukossa on myös kaltaisiani piensijoittajia.

Eniten kritisoin windfall-veroa siitä, että käytännössä se kaatui maksettavaksi pienelle joukolle, joka vain sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Eli niille, jotka sattuivat omistamaan Fortumin osakkeita sinä päivänä, kun uusi hallitusohjelma näki päivänvalon. Markkinat toimivat tehokkaasti ja tälläkin kertaa vero hinnoiteltiin Fortumin osakkeeseen välittömästi. Periaatteessa verot on nyt jo maksettu, joten turha niitä on enää jatkossa murehtia.

Jos windfall-verossa pitäisi nähdä jotain positiivista, niin on sillä varmasti ainakin positiivinen työllisyysvaikutus. Uuden veron myötä byrokratia lisääntyy takuuvarmasti ja Verohallintoon saadaan todennäköisesti kokonaan uusi windfall-veroyksikkö työllistämään korkeasti koulutettuja windfall-veroasiantuntijoita.

Kommentit