Syyskuu 2012: Tummia pilviä ilmassa, mutta myrskyä ei vieläkään

Syyskuu oli kaiken kaikkiaan hyvin samanlainen kuukausi kuin lokakuu. Ilmassa oli paljon epävarmuutta, mutta mitää radikaalia ei tapahtunut. Suomessa tunnelmia tosin synkensi yt-neuvottelujen aalto ja lähes joka arkipäivä kuultiin uusista irtisanomisuhista. Tänä vuonna yt-neuvotelujen henkilöstön vähennystarve on ollut jo kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna. Tämä valitettavasti kertoo paljon Suomen talouden lähinäkymistä.

Epävarmuuksista huolimatta Helsingin pörssin yleisindeksi nousi syyskuussa 2,4 prosenttia ja päätyi noin 5 466 pisteeseen. Helsingissä on noustu nyt kesäkuun alusta lähtien, mikä on voimakkaasti ristiriidassa lähiaikojen talousnäkymien kanssa. Väkisinkin siis herää kysymys pörssikurssien kestävyydestä. Toisaalta kesäkuun alussa markkinoilla saatettiin hyvinkin ennakoida vielä pahempaa taantumaa kuin tällä hetkellä odotetaan.

Oman osakesalkkuni tuotto jäi hieman Helsingin yleisindeksistä ja oli noin 1,1 prosenttia. Varallisuuteni kokonaisarvo nousi noin 1.800 euroa ja oli kuun lopussa noin 44.800 euroa. Keväällä salkkun kärsi paljon tappioita, mutta viimeiset kolme kuukautta kehitys on ollut taas vahvasti nousujohteista.

Syyskuussa salkussani tapahtui kolme muutosta:

  • 6.9. myin Spondan osakkeita 3,20 euron kurssilla noin 1.700 euron erän 
  • 6.9. ostin Nokian osakkeita 1,88 euron kurssilla noin 1.000 euron erän
  • 14.9. ostin Nokian osakkeita 2,30 euron kurssilla noin 1.000 euron erän

Näiden kauppojen myötä Nokiasta tuli salkkuni toiseksi suurin sijoitus heti PepsiCon jälkeen. Nokia-kaupat tuskin tulevat yllätyksenä kenellekään blogiani aiemmin seuranneelle, joten niiden taustaa ei ole syytä lähteä tässä avaamaan laajemmin. Tiivistetysti voin sanoa, että Nokian syyskuussa antamat näytöt ovat valaneet entistä enemmän uskoa nokian mahdollisuuksiin tehdä comeback. Nokiaan sijoittamiseen liittyy suuret riskit, mutta myös mahdollinen palkinto on suuri, jos Nokia saa liiketoimintansa jälleen kuntoon.

Seuraaaksi katseet ovatkin jälleen muutaman viikon päästä alkavassa osavuosikatsauskaudessa, jota odotan ainakin itse innolla. Syyskuu oli blogissani varsin hiljaista, mutta voitte olla varmoja, että viimeistään silloin ollaan hereillä, kun osavuosikatsaus on taas käynnissä.

Varallisuuteni jakauma 30.9.2012. 
Varallisuuteni jakauma 30.9.2012.

Varallisuuteni historiallinen kehitys.
Varallisuuteni historiallinen kehitys.

Kommentit