Suorittajan käsikirja, osa 2

Elämä on täynnä erilaisia suuria ja pieniä projekteja, joiden onnistuminen lopulta ratkaisee sen, miten hyvin elämässä menestyy. Aktiivisesti vähän joka suuntaan säntäilevällä ihmisellä on kuitenkin yksi iso ongelma: viikossa on vain 168 tuntia. Jokainen voi lohduttaa itseänsä sillä, että maailman rikkainkin ihminen pähkäilee saman ongelman kanssa. Mihin ja miten aika tulisi käyttää?

Suorittajan käsikirjan ensimmäisessä osassa käsittelin tuottavuutta ja erityisesti ToDo-listoja. Tässä toisessa osassa kerron omista ajanhallinnan menetelmistäni.

Osa 2: Ajanhallinta

Aikaa ei voi varastoida, mutta kaikki tekeminen kuitenkin vaatii aikaa. Kaikki saavat sitä alussa keskimäärin saman verran. Osa ihmisistä käyttää sen järkevästi, kun osa taas antaa sen valua hukkaan. Hukattua aikaa ei koskaan enää saa takaisin. Aika voi olla ihmisen pahin vihollinen tai paras ystävä. Ajanhallinta on teoriassa helppoa, mutta käytännössä vaikeaa.

Olen itse lukenut useammankin opuksen ajanhallinnasta ja voin ehdottomasti suositella samaa kaikille! Olen tullut itse siihen tulokseen, että ajanhallintaan ei ole olemassa mitään universaalia kaikille sopivaa ratkaisua. Parhaaseen lopputulokseen luultavasti pääsee, kun osaa rakentaa juuri itselleen sopivan ajanhallintasysteemin. Aihepiirin kirjat kuitenkin toimivat loistavina ideoiden lähteenä.

Oma ajanhallintasysteemini perustuu viiteen perusajatukseen:
1. Keskity oikeiden asioiden tekemiseen
2. Toimi välittömästi tärkeiden tehtävien ja mahdollisuuksien kohdalla
3. Uskalla sanoa ei
4. Rentoudu ja muku tarpeeksi
5. Pidä hauskaa

1. Keskity oikeiden asioiden tekemiseen

Älä keskity asioiden tekemiseen tehokkaasti, vaan keskity ennnen kaikkea oikeiden asioiden tekemiseen. Tämä on mielestäni tärkein näistä viidestä periaatteesta, jos elämässä haluaa menestyä. Aina silloin tällöin kannattaa kyseenalaistaa asiat, joihin käyttää paljon aikaa. Viekö juuri tämän asian tekeminen minua elämässä eteenpäin? Jos minusta tulee maailman paras tämän asian tekemisessä, niin parantaako se merkittävästi elämääni.

Ajatellaanpa esimerkiksi siivoojaa, joka on päättänyt tulevansa maailman parhaaksi ja tehokkaimmaksi siivoojaksi. Jos hän monen vuoden harjoittelun jälkeen lopulta on maailman tehokkain siivooja, niin onko sillä lopulta mitään suurempaa vaikutusta henkilön elämään? Valitettavasti ei ole. Jos kyseinen henkilö sen sijaan keskittyisi oikeiden asioiden tekemiseen ja kehittäisi esimerkiksi uuden siivousrobotin, kyseisen henkilön elämä voisi muuttua dramaattisesti paremmaksi.

Samaa periaatetta tulee mielestäni käyttää myös erilaisten elämässä vastaan tulevien mahdollisuuksien kohdalla. Jokainen länsimaalainen ihminen kohtaa valtavasti hyviä mahdollisuuksia elämänsä aikana. Tässä kuitenkin tulee keskittyä mahdollisuuksiin, jotka oikeasti voivat johtaa johonkin suurempaan.

2. Toimi välittömästi tärkeiden tehtävien ja mahdollisuuksien kohdalla

Kun eteen tulee joku oikeasti tärkeä tehtävä tai merkittävä mahdollisuus, tulee toimia välittömästi. Tällaisessa tilanteessa ihminen kuitenkin keksii usein monta hyvää syytä, miksi vielä nyt ei ole aikaa kyseiseen asiaan. Tärkeiden tehtävien esteenä on usein liuta arjen operatiivisia tehtäviä. Suurempien mahdollisuuksien kohdalla yleisin syy taas lienee, että nyt on niin paljon kaikkea muuta meneillään. Milloinpa tilanne ei olisi näin?

3. Uskalla sanoa ei

Tämä liittyy kiinteästi edelliseen kohtaan. Oikeasti hyville mahdollisuuksille kannattaa sanoa kyllä, mutta muuten kannattaa osata myös kieltäytyä kunniasta. Ongelmana on, että mahdollisuudet, jotka oikeasti voivat viedä johonkin suurempaan, avautuvat yleensä uusien tuttavuuksien kautta. Sen vuoksi niille on helpompi sanoa ei. Ystävien ja tuttavien esittämät pyynnöt taas ovat harvemmin todella merkittäviä mahdollisuuksia, vaikka voivatkin olla aikaa vieviä. Niille on kuitenkin vaikea sanoa ei, koska ihmisillä on luontainen tarve miellyttää muita.

4. Rentoudu ja nuku tarpeeksi

Ainakin omalla kohdallani parhaat ideat ovat syntyneet, kun olen ollut levänneessä ja rentoutuneessa tilassa. Kannattaa siis käyttää aikaa myös lepäämiseen ja rentoutumiseen. Jokaisella on varmasti oma tapansa rentoutua. Itse rentoudun tällä hetkellä parhaiten lähtemällä pitkälle juoksulenkille.

Myös uni on tärkeää. Levänneenä tehtävät hoituvat lopulta tehokkaammin ja unella on tutkimusten mukaan myös suuri vaikutus oppimiselle. Kerran viikossa pyrin itse lisäksi nukkumaan todella pitkät vähintään 10 tunnin yöunet.

5. Pidä hauskaa

Tärkeä osa ajanhallintaa on mielestäni myös hauskan pitäminen. Elämän tavoite ei kuitenkaan ole suorittaa. Itse pidän ranskalaisesta elämänfilosofiasta, jonka mukaan työtä tehdään, jotta vapaa-ajasta voidaan nauttia täysin rinnoin. Olen tässä samalla aaltopituudella. Haluan olla mahdollisimman hyvä suorittaja ennen kaikkea sen takia, että voi nauttia työn hedelmistä vapaa-aikana.

 

Jos aihepiirin kirjallisuus kiinnostaa, voin suositella erityisesti kirjaa nimeltä ”Seven Habits Of Highly Effective People”. Tämä on yksi parhaista lukemistani ajanhallinnan opuksista.

Kommentit