Sijoitus internetin keskipisteeseen

Google on sijoitusmielessä erittäin mielenkiintoinen yhtiö, sillä se on ollut internetin keskipiste jo yli vuosikymmenen ajan ja saa palvelujensa ansiosta ison osan koko internetin mainosrahoista. Noin viikko sitten julkaistu Googlen osavuosikatsaus oli myös uskomatonta luettavaa, sillä yhtiö kykenee edelleen huimiin kasvulukuihin. Huhti-kesäkuussa Googlen liikevaihto kasvoi 32 % vuoden takaiseen verrattuna ja oli 9,03 miljardia dollaria. Osakekohtainen tulos kasvoi peräti 34,5 % ja oli 7,68 dollaria osaketta kohden.

Google on ylivoimainen markkinajohtaja monella internetin osa-alueella. Hakukoneen lisäksi Googlella on internetin kattavin mainosverkko Google AdSense -palvelun kautta ja valta-asema myös esimerkiksi sähköpostipalveluissa (Gmail), videopalveluissa (YouTube) ja matkapuhelimien käyttöjärjestelmissä (Android).

Ainoa merkittävä alue, jossa Google ei vielä ole menestynyt, on sosiaalinen media. Noin kolme viikkoa sitten julkaistu Google+ on kuitenkin erittäin lupaava lanseeraus, sillä ihmisten ensikokemukset siitä ovat olleet erittäin positiivisia. Palvelu on ensimmäisten viikkojen aikana saanut jo yli 20 miljoonaa käyttäjää, vaikka se on edelleen rajoitetussa koekäytössä.

Olen itse seurannut Googlea kiinnostuneena jo pitkään ja heinäkuun alussa tein viimein liikkeen ja ostin salkkuuni suhteutettuna merkittävän määrän Googlen osakkeita. Ostopäätökseni laukaisi lopulta juuri Google+:n lanseeraus ja sen ensivaikutelma. Tämä saattoi hyvinkin olla Googlen merkittävin lanseeraus sitten alkuperäisen hakukoneen, sillä ennen pitkää Google+ tullaan luultavasti integroimaan osaksi kaikkia Googlen palveluja. Tämä on merkittävä isku Facebookin tämän hetkistä ylivaltaa vastaan.

Ostoni ajoitus onnistui ainakin lyhyellä tähtäimellä nappiin, sillä ostohetkellä Googlen osakkeen kurssi oli 533 dollaria, mutta muutamassa viikossa se on noussut hyvän osavuosikatsauksen ja Google+-hypetyksen myötä jo 618 dollariin. Googlen markkina-arvo on siis noussut muutamassa viikossa noin 16 %.

Googlen osakekurssin kehitys viimeisen viiden vuoden aikana.
Googlen osakekurssin kehitys viimeisen viiden vuoden aikana.

Google on kasvanut vuodesta toiseen erittäin vahvasti. Viime vuonna liikevaihtoa kertyi yhteensä 29,3 miljardia dollaria ja viivan alle jäi tulosta noin 8,5 miljardia dollaria. Vaikka osakekurssi on heitellyt välillä voimakkaastikin, niin yhtiön taloudellinen kehityssuunta on ollut jatkuvasti koilliseen päin. Viimeisen viiden vuoden aikana esimerkiksi yhtiön osakekohtainen tulos on yli kolminkertaistunut, mikä on huima saavutus miljardiluokan yritykselle!

Googlen liikevaihto ja tulos vuosina 2008-2010.
Googlen liikevaihto ja tulos vuosina 2008-2010.

Googlen osakekohtaisen tuloksen kehitys neljännesvuosittain viimeisen viiden vuoden aikana.
Googlen osakekohtaisen tuloksen kehitys neljännesvuosittain viimeisen viiden vuoden aikana.

Taloudellisesta näkökulmasta sijoittajan on myös hyvä huomioida, että Google ei ole koskaan maksanut osinkoja, eikä ole edes ilmoittanut aikovansa maksaa osinkoja lähiaikoina. Googlelle kertynyt noin 40 miljardin dollarin kassa on kuitenkin lisännyt spekulointeja, että lähitulevaisuudessa Googlen on joko ryhdyttävä jakamaan voittoja osinkoina tai aloitettava omien osakkeiden takaisinosto, jolloin luonnollisesti yksittäisen osakkeen arvo nousee omistussuhteen kasvaessa.

Sijoittajan näkökulmasta suurin kysymys on tietenkin, että voiko Googlen vahva kasvu jatkua vielä tulevaisuudessa? Googlen P/E-luku on tällä hetkellä noin 24, eli yhtiöön on ladattu merkittäviä kasvuodotuksia. Selvää on, että mitä suuremmaksi yhtiö tulee, sitä vaikeampi on ylläpitää keskimääräistä vahvempaa kasvua. Googlella on kuitenkin käynnissä mielenkiintoisia hankkeita, joiden ansiosta myös lähitulevaisuudelle voidaan odottaa kasvua. Lisäksi pidän itse erittäin paljon Googlen tavasta kokeilla aktiivisesti uutta ja sitä kautta löytää myös menestystarinoita. Googlen historiaan mahtuu paljon epäonnistuneita projekteja, mutta oleellista onkin oppia virheistä. Tähän sopii hyvin sanonta ”epäonnistu usein, mutta epäonnistu nopeasti”. Tämä periaate olisi hyödyllinen monelle muullekin yritykselle.

Viime aikaisista projekteista Google+ on luonnollisesti kiinnostavin, koska se kilpailee suoraan Facebookin kanssa sosiaalisten verkostoitumispalvelujen valta-asemasta. Facebookin markkina-arvo on viime aikaisten valuaatioiden perusteella noin 70 miljardia dollaria (mitä tosin itse pidän riskeihin ja todelliseen tulokseen nähden järkyttävänä ylihintana). Google on kuitenkin nyt asemoitunut erittäin hyvin taistelemaan sosiaalisen median herruudesta Facebookin kanssa. Jos Google pystyy voittamaan tämän taistelun, niin tuo noin 70 miljardin arvo voi hyvinkin siirtyä Googleen.

Ei pidä unohta sitä, että Googlella on myös Android, jolla varustettuja puhelimia myydään tällä hetkellä noin 550 000 kappaletta joka päivä. Vertailukohteena Nokian Symbian-puhelimia myydään noin 180 000 kappaletta päivässä ja iPhoneja noin 210 000 päivässä. Googlen intressi Androidissa ei kuitenkaan ole tehdä rahaa myymällä käyttöjärjestelmää, vaan se on antanut sen valmistajille ilmaiseksi. Androidin kautta Google saa kuitenkin sidottua myös mobiilin internetin käyttäjät palveluihinsa, mikä on tulevaisuuden kannalta erittäin oleellista. Myös Google+:n tulevaisuuden menestys voi pitkälti tulla Androidin avulla, sillä Android-käyttäjiä on maailmassa jo yli 100 miljoonaa.

Google on kiistatta internetin keskipiste. Androidin, Google+:n ja muiden innovatiivisten palvelujen myötä sillä on erittäin hyvä mahdollisuus menestyä myös tulevaisuudessa. Sen vuoksi olen tällä hetkellä erittäin onnellinen Googlen osakkeenomistaja. Hyvää yhtiötä on aina mukava omistaa.

Kommentit