Pääomasijoittajan seuraava saalis

Jälkiviisas on aina helppo olla, mutta olisihan se pitänyt osata ennakoida. Terveystalo Healthcare, joka tunnetaan paremmin Suomen Terveystalona, oli kuitenkin täydellinen ostokohde pääomasijoittajalle. Terveystalo on todella velkainen ja tehnyt lähinnä turskaa. Kuitenkin se on markkinoillaan Suomen ykkönen ja kun suurin ikäluokka vanhenee, terveyspalvelujen kysyntä tulee ainoastaan kasvamaan. Tapaus on kuin suoraan oppikirjasta!

Alkuviikosta kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö Bridgepoint ilmoiti siis tekevänsä julkisen ostotarjouksen Terveystalosta. Preemio on muhkea ja kauppa näyttää toteutuvan. Viime kuukausien aikana osakkeen kurssi heilui 0,50 - 0,65 euron tuntumassa ja nyt tehty ostotarjous on peräti 2,00 euroa! Vielä viikko sitten markkina-arvoltaan 50 miljoonan yrityksestä tarjotaan siis 162 miljoonaa. Onnittelut kaikille viimeisen vuoden aikana ostaneille!

Taantuma on selvästi kulta-aikaa pääomasijoittajille, joilla riittää käteistä. Nousukaudella mahtavaa tulosta tekeviä yrityksiä ostetaan roimalla ylihinnalla. Sitä vastoin taantumassa rapakuntoisia yrityksiä ostetaan edullisesti ja joskus jopa pilkkahintaan. Osaavissa käsissä tällaisista yrityksistä kuitenkin taotaan tuloksentekokoneita, jotka myydään seuraaville pääomasijoittajille tai listataan takaisin pörssiin viimeistään seuraavan nousukauden aikana.

Terveystalo meni jo, mutta pörssissä on toki muitakin yrityksiä, jotka ovat potentiaalisia pääomasijoittajien kohteita. Pääomasijoittajien lisäksi yritysostoja tekevät myös muut toimintaansa aktiivisesti laajentavat yritykset. Saipa kaupassa sitten vastineeksi riihikuivaa käteistä tai ostajan omia osakkeita, julkinen ostotarjous on myös piensijoittajalle yleensä kuin pieni lottovoitto. Tässä esittelen kolme omaa suosikkiani, joita pidän mahdollisina yritysjärjestelyjen kohteina. Kaikki perustuu puhtaasti spekulointiin, joten sijoituspäätöksiä en suosittele pelkästään tämän perusteella tekemään.

Vaisala

Vaisala kehittää ja valmistaa mittalaitteita ympäristön mittaukseen. Toimintaa on ympäri maailmaa ja yli 90 % liikevaihdosta tulee ulkomailta. Markkina-arvoltaan 400 miljoonan euron Vaisala olisi edullinen ja erinomainen kohde kansainväliselle jätille, joka havittelee osaamista ja teknologioita ympäristönmittauksen alueelta. Vaisala ei vaikuta hullummalta sijoituskohteelta, vaikka ostajaa ei ilmestyisikään. Hinta on nykyisessä taloustilanteessa kuitenkin ehkä hieman liian kova.

Oral Hammaslääkärit

Oralin kurssi sai jo jonkun verran nostetta Terveystalon tapauksesta. Lähtökohdat ovatkin lähes identtiset Terveystaloon verrattuna. Yrityksen talous on heikossa hapessa ja viimeiset vuodet on tehty tappiota. Oralin markkinaosuus on noin 7 % Suomen 370 miljoonan euron yksityisistä hammaslääkäripalveluista, joten kasvuvaraa löytyy kyllä. Lisäksi markkinoiden koko kasvanee tasaisesti. Yrityksen potentiaaliin nähden 17 miljoonan euron markkina-arvo ei siis ole ainakaan liikaa. Oral voi hyvinkin tehdä lähiaikoina ”Terveystalot”. Juuri tällaisista yrityksistä aktiiviset pääomasijoittajat ovat kiinnostuneita.

Orion

Orionissa tullaan tavalla tai toisella näkemään transformatiivinen muutos, kun tuhottomasti rahaa kassaan tahkonneet patentit raukeavat muutamien vuosien päästä. Orion on liian pieni omaan lääkekehitykseen ja uuden strategian mukaan yritys tuleekin lisäämään yhteistyötä muiden yritysten kanssa lääkkeiden kehittämisprosessin eri vaiheissa. Toinen vaihtoehto, jota ei tietenkään voi sanoa ääneen on, että Orion joutuu (tai pääsee) yrityskaupan kohteeksi. Jollekin kansainväliselle lääkejätille 1,8 miljardin euron Orion olisi pelkkä välipala. Myös pitkällä aikavälillä ostokohteeksi joutuminen olisi nykyvalossa yritykselle ja sen omistajille (joihin itsekin lukeudun) paras vaihtoehto.

Kommentit