Oma asunto ei ole sijoitus - se on kulutushyödyke

Tämän päivän (10.6.2008) Helsingin Sanomien taloussivuilla oli kiinnostava artikkeli nousevien korkojen vaikutuksesta erään Nurmijärvellä taloa rakentavan perheen arkeen (”Ruokalaskun nousu tuntuu Kettusilla ennen korkoja”, sivu B3). Artikkelin perhe vaikutti elävän juuri sellaista velkavankeutta, jota itse vältän viimeiseen saakka, ja joka toimii erinomaisena motivaattorina projektissani. En tunne tapausta tarkemmin, mutta artikkelissa pisti silmään muutama kohta, joita halusin kommentoida ja tuoda samalla esiin omat näkemykseni.

”Vaikka pankit tyrkyttivät ahkerasti korkokattoista laitaa, Kettusen perhe päätti ottaa tavanomaisen alle 20 vuoden lainan, jossa laina-aika pysyy kiinteänä ja lyhennyserä liikkuu korkojen mukaan.” Kyseessä lienee siis ilmeisesti 15-19 vuoden laina, jota pidetään tavanomaisena - ehkä jopa normaalia lyhyempänä lainana. Artikkelista tulee myös ilmi se, että myös edellisestä asunnosta oli lainaa jäljellä ja uutta varten otettiin lisää. Tämä on mielestäni juuri tyypillinen tilanne, jossa eletään taloudellisesti erittäin tyhmästi ja se johtuu mielestäni siitä, että yhteiskunnassa järkyttävän suurta asuntolainataakkaa pidetään normaalina. Tuntuu jopa, että velattomana oleminen on jotenkin outoa - voisithan asua isommassa ja hienommassa talossa ottamalla vähän lisää lainaa.

Talon omistamisessa ja sen rahoittamisessa lainalla ei mielestäni ole mitään väärää ja itsekin tulen todennäköisesti jo lähitulevaisuudessa ottamaan asuntolainan. Ihmiset kuitenkin tekevät yleensä sen virheen, että elävät asunnon suhteen yli varojensa, mutta eivät tajua sitä, koska asuntoa pidetään ikään kuin sijoituksena. Asuntolainaa otetaan siis liikaa, jolloin muutetaan asuntoon, joka ei todellisuudessa vastaa sen hetkistä tulo- ja varallisuustasoa. Tämä näkyy siten, että ihmiset elävät koko työelämänsä velkavankeudessa, eivätkä tule koskaan olemaan varakkaita.

Ihmisten pitäisi muistaa, että asunto, jossa itse asuu ei ole sijoitus. Sijoitus tuottaa rahaa, mutta oma asunto ainoastaan syö sitä. Mitä suuremman ja hienomman asunnon ostat, sitä suuremmat ovat myös sen ylläpitokustannukset. Rahaa kuluu lämmitykseen, sähköön, remontointiin ja yleiseen ylläpitoon, ja nämä kaikki kulut kasvavat asunnon koon suhteessa. Asunto-osakeyhtiöissä päälle tulee vielä yhtiövastikkeet. Sijoituksena voidaan pitää ainoastaan vuokra-asuntoa, joka tuottaa omistajalleen vuokratuloja.

Sillä asutaanko vuokralla vai itse omistetussa asunnossa ei ole merkitystä. Se kumpi on järkevämpää riippuu yleisestä markkinatilanteesta. Oleellista on, ettei asuta yli varojen, jolloin rahaa jää myös muun varallisuuden rakentamiseen. Jos asunnon ostoon joudutaan ottamaan 20 vuoden laina, siinä vaiheessa asutaan mielestäni aika selkeästi yli varojen. Kaiken lisäksi ihmiset ovat usein koko työelämänsä ajan velkaa, koska yleensä ennen kuin vanha laina on maksettu, otetaan jo uusi laina isompaa taloa varten, kuten artikkelin perhekin oli tehnyt.

Usein ison asunnon ostoa perustellaan sillä, että ”se on sijoitus elämään”. Periaatteessa totta, mutta kun tavalliset ihmiset asuvat yli varojensa, se kostautuu tulevaisuudessa. Tällaiset ihmiset tulevat koko elämänsä ajan asumaan keskiverrosti. Asuntovarallisuuden lisäksi tulisi siis rakentaa aggressiivisesti myös muuta varallisuutta. Näin kannattaa tehdä etenkin työuran alkuvaiheessa, jolloin kannattaa jopa pitää asumistasoa alempana kuin tulotaso edellyttäisi. Näin saadaan kerättyä todellista sijoitusvarallisuutta, joka alkaa kasvamaan korkoa ja korolle korkoa. Työuran alkuvaiheessa, jolloin elämää on vielä paljon edessä, etenkin korkoa korolle -vaikutus tulee olemaan merkittävä.

Miten sitten kannattaisi minun mielestäni toimia? Kuten edellä tuli selväksi, tulisi asumistaso pitää niin alhaisena, että rahaa jää myös sijoitusten hankkimiseen - ja mielellään paljon. Mielestäni asuntolainaa tulisi ottaa ainoastaan ensimmäisen asunnon hankkimiseen työuran alkuvaiheessa. Silloin se on mielestäni sallittua, koska tässä vaiheessa ei ole vielä ollut aikaa rakentaa varallisuutta, ellei ole sattunut syntymään kultalusikka suussa. Laina-ajan tulisi kuitenkin olla korkeintaan 10 vuotta ja rahaa tulisi jäädä myös muun varallisuuden rakentamiseen. Tämän jälkeen asunto tulisi voida rahoittaa puhtaasti olemassa olevalla varallisuudella. Silloinkin täytyy muistaa vaihtoehtoiskustannus: raha joka on kiinni asunnossasi, ei tuota sinulle mitään. Päinvastoin asunto imee ylläpidon vuoksi lisää rahaa. Ajattelin jossain vaiheessa esittää laskelmia, joissa pohdin omaa asumismuotoani ja asumiskustannusten vaikutusta varallisuuden kertymiseen.

Toki asuntojen arvot nousevat hieman, jolloin omakin asunto saattaa tuntua sijoitukselta. Kävin tutkimassa Tilastokeskuksen tietokantoja ja sain selville että vuodesta 1983 vuoteen 2007 kerrostaloasuntojen neliöhinta kasvoi pk-seudulla keskimäärin 5,05 % vuodessa. Saman aikavälin inflaatio oli kuitenkin 3,1 %, jolloin asunnon reaalituotto jää muutamaan prosenttiin vuodessa. Saman ja jopa paremman tuoton olisi kuitenkin saanut myös tavallisista pankkitalletuksista ja eihän kukaan järkevä makuuta satoja tuhansia euroja tilillä!

Kylmä totuus on, että lainan turvin asuminen syö tulevaisuutesi elintasoa, etkä tule sen vuoksi todennäköisesti koskaan olemaan taloudellisesti riippumaton. Ehkä jotkut ihmiset ovat tyytyväisiä tällaiseen elämään, mutta omat tavoitteeni ovat korkeammalla. Itse näen asunnon elintärkeänä kulutushyödykkeenä, jonka taso tulee mitoittaa omien tulojen ja varallisuuden mukaan ilman koko työelämää kestävää velkavankeutta. Totta kai haluan asua vielä joskus miljoonatalossa, mutta sen aika on sitten, kun varallisuuteni sen todella sallii.

Kommentit