Nokian yhtiökokous tarjosi muutakin kuin sirkushuveja ja byrokratiaa

Juuri päättynyt Nokian yhtiökokous keräsi ennätyssuuren määrän osakkeenomistajia paikalle. Itsekin olin nyt ensimmäistä kertaa paikalla Nokian yhtiökokouksessa reilun 3000 muun osakkeenomistajan kanssa. Vaikka piensijoittajan vaikutusmahdollisuudet yhtiökokouksessa ovatkin olemattomat, niin tarjoaa se jokaiselle osakkeenomistajalle erinomaisen tilaisuuden käydä aistimassa, millaiset tunnelmat yrityksessä sillä hetkellä vallitsevat.

Yhtiökokouksen parhaimmat annit olivat ehdottomasti Jorma Ollilan ja Stephen Elopin esiintymiset. Ennen kaikkea sain entistä enemmän vahvistusta jo viime viikolla julki tuomilleni näkemyksille. Stephen Elopin johdolla Nokialla näyttää nyt olevan päällä suurempi vaihde kuin koskaan aikaisemmin.

Jorma Ollilan esityksen teki erityisen mielenkiintoiseksi se, että viime vuoden yhtiökokoukseen suhteutettuna hän on tehnyt täydellisen suunnanmuutoksen. Siinä hänellä olikin selittelemistä. Ollila esiintyi kuitenkin hyvin nöyrästi ja kertoi, että Symbianin vaikeudet näkyivät ensimmäistä kertaa vuonna 2009 ja siitä lähtien Symbian oli ollut hallituksen erityisseurannassa. Hidasta reagoinnista hän perusteli Nokian kahdella piirteellä: periksi ei anneta ja epäonnistumisista ei heti rankaista. Ollilan mukaan strategian iso kuva on ollut oikean suuntainen pitkän aikaa, mutta innovaatiojohtajuus yksinkertaisesti menetettiin Applelle ja Googlelle.

Energisesti ja vakuuttavasti esiintynyt Elop valaisi Nokian uuden strategian taustoja hyvin perusteellisesti. Symbian ja MeeGo olivat yksinkertaisesti siinä tilanteessa, että niiden pohjalta ei olisi pystynyt kehittämään kilpailukykyisiä tuotteita tarpeeksi nopeasti. Androidin valinta taas olisi johtanut tilanteeseen, jossa Nokiasta olisi tullut yksi Android-valmistaja muiden joukossa. Elop itse uskoo, että Androidin valinneiden valmistajien välillä syntyy lähiaikoina niin kova hintakilpailu, että näiden yhtiöiden kannattavuus tulee kärsimään pahasti. Jäljelle jäi siis enää Windows Phone, joka ei kuitenkaan lopulta kuulosta edes huonolta vaihtoehdolta.

Microsoftin kanssa tehdyn poikkeuksellisen yhteistyön ansiosta Nokia pystyy ennen kaikkea erottautumaan kilpailijoista. Lisäksi Nokia ja Microsoft täydentävät hyvin toisiaan. Nokia tuo pakettiin brändin, teknisen osaamisen ja esimerkiksi NAVTEQin palvelut. Microsoft taas tuo käyttöjärjestelmät, hyötyohjelmistoja ja mainostusalustan, jonka tuotoista myös Nokia saa osan. Elop painotti useamman kerran, että markkinoille tuodaan kuitenkin nimenomaan Nokian puhelimia, eli Microsoft ei ole valtaamassa yhtiötä.

”Mitä jos Windows-strategia ei yksinkertaisesti toimi?” Tämä oli ehkä relevantein kysymys, joka yhtiökokouksessa esitettiin Elopille. Elopin mukaan Nokia investoi jatkossakin omaan tulevaisuuden teknologioiden kehittämiseen olipa Microsoft sitten mukana kuvioissa enää siinä vaiheessa tai ei. Myös Symbian pidetään siirtymävaiheessa taustalla, joten auton moottoria ei olla vaihtamassa aivan lennosta samaan aikaan kun kuski painaa kaasua.

Osakekurssin kehitykseen pettyneille omistajille Elop sanoi, että yhtiöön liittyvän epävarmuuden odotetaan vähentyvän tulevien viikkojen ja kuukausien aikana, kun strategian toimeenpanosta saadaan väliaikatietoja. Toivon mukaan tämä tulee heijastumaan myös Nokian osakekurssiin.

Kaiken kaikkiaan olen nyt entistä positiivisemmalla mielellä Nokian mukana. Uusi hyvä suunta on nyt otettu ja joukkoja johtaa energinen ja terveellä tavalla menestyksennälkäinen mies.

Nokian yhtiökokous 3.5.2011.
Nokian yhtiökokous 3.5.2011.

Kommentit