Lokakuu 2011: Markkinoilla ainakin hetkellinen helpotus

Lokakuussa pitkään jatkunut markkinoiden alamäki kääntyi hieman yllättäen voimakkaaksi nousuksi. Positiivisissa merkeissä edennyt tulosjulkistuskausi ja Euroopan talouskriisin torjuntatoimenpiteet toivat valoa markkinoille. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, onko kyse vain hetkellisestä toivonkipinästä vai onko pysyvämpi käänne parempaan viimein tapahtunut.

Kuukauden aikana Helsingin pörssi nousi peräti 10,7 %. Omat osakesijoitukseni tuottivat 7,8 %. Helsingin yleisindeksiä heikompi tuotto johtuu pitkälti siitä, että olen tällä hetkellä painottanut salkussani defensiivisiä osakkeita, jotka reagoivat markkinamuutoksiin lievemmin. Alkuvuodesta lähtien salkkuni on voittanut Helsingin pörssin kuukaudesta toiseen, koska laskumarkkinoilla defensiivisyys on kannattanut. Nousun aikaan tilanne on tietysti päinvastainen.

Sijoitusvarallisuuteni kokonaisarvo oli kuukauden lopussa noin 40 500 euroa ja nousua kertyi kuukaudessa noin 2 100 euroa. Lokakuussa salkkuni sisällössä ei tapahtunut muutoksia.

Vaikka lokakuussa markkinoilla elettiin vaihteeksi positiivisissa tunnelmissa, pidän itse etenkin Euroopan pörssiyhtiöiden lähitulevaisuutta hyvin epävarmana. Euroopan velkakriisi on vielä kaukana ratkaisusta ja nykyisillä toimilla on ostettu lähinnä lisäaikaa. Jos historia toistaa itseään, muutaman kuukauden päästä ongelma on taas täällä ja entistäkin pahempana. Velkaongelman korjaaminen uudella velalla ei yksinkertaisesti toimi loputtomasti ja on naiivia uskoa, että velat kuitataan tulevaisuuden talouskasvulla.

Omaan sijoitusstrategiaani en siis ole tällä hetkellä tekemässä muutoksia, eli haen edelleen suojaa euroalueen ulkopuolelta. Myös lokakuussa etenkin Ruotsin kruunu osoitti vahvuutensa: Euroopan positiivisista talousuutisista huolimatta kruunu vahvistui euroa vastaan kuukaudessa noin 2 %.

 

Sijoitusvarallisuuteni jakauma 31.10.2011.
Sijoitusvarallisuuteni jakauma 31.10.2011.

Sijoitusvarallisuuteni historiallinen kehitys.
Sijoitusvarallisuuteni historiallinen kehitys.

Kommentit