Laman suurimmat uhrit

Käsillä oleva lama koskettaa tavalla tai toisilla kaikkia, mutta erityisesti yksi ryhmä näyttää kärsivän suhteessa enemmän kuin muut. Tulevaisuuden toivojen, eli opiskelijoiden tilanne on surkea ja kaiken lisäksi tilanteen vakavuus on vasta pikku hiljaa aukeamassa. Se, että perinteiset suurtyöllistäjät, kuten Nokia, Fortum ja Itella eivät palkkaa käytännössä yhtään kesätyöntekijää, on vasta jäävuoren huippu.

Kesätöiden suhteen nyt on viimeisetkin ratkaisujen hetket käsillä ja pian pääsen itsekin etulinjasta seuraamaan, miten opiskelijoilla todellisuudessa menee. Tällä hetkellä tilanne näyttää huonolta. Jopa arvostetuimpien oppilaitosten opiskelijoilla, joista yritykset ovat yleensä joutuneet taistelemaan, on nyt pahoja ongelmia löytää töitä. Kymmenistä kuulemistani tapauksista vain muutamassa työpaikka on avautunut perinteisen hakuprosessin kautta. Suurin osa paikoista menee nyt suhteilla. Suurin osa opiskelijoista näyttää kuitenkin jäävän kokonaan vaille töitä. Itse olen onnekas ja kuulun niiden joukkoon, joilla on töitä myös kesällä. Korostan vielä sanaa onnekas, sillä nykyisessä tilanteessa ei enää riitä, että olet hyvä tyyppi.

Uskomattominta tässä tilanteessa on ollut Suomen suurimpien yritysten reaktiot. Muun muassa Nokian, Fortumin ja Itellan totaalisista rekrytointikielloista paistaa läpi hätävarjelun liioittelu. Esimerkiksi 100 opiskelijan palkkaus kesäksi aiheuttaa yhteensä noin miljoonan euron kuluerän. Kyseiset yritykset ovat kuitenkin nyt tuijottaneet näitä pieniä lukuja liian lyhytnäköisesti. Kesätyöohjelmat ovat useimmissa yrityksissä tärkeimpiä vastavalmistuneiden rekrytointikanavia. Nyt kun tuo kanava suljetaan täysin yhdeksi kesäksi, tilanne voi kostautua myöhemmin, kun valmiiksi sisäänajettuja työntekijöitä ei enää löydykään niin helposti. Miljoonan euron investointi tulevaisuuden työntekijöihin ei myöskään ole tämän kokoluokan yrityksille suhteessa iso kulu.

Itse kritisoin näitä suuryrityksiä erityisesti esimerkin näyttämisestä muille. Tietenkään kyseiset yritykset eivät ole asiasta itse melua pitäneet, mutta media on luonnollisesti iskenyt hampaansa näihin negatiivisiin uutisiin. Ongelmana on se, että pienemmät yritykset ovat mitä todennäköisimmin seuranneet, mitä isot tekevät. Voin hyvin kuvitella keskisuuren yrityksen toimitusjohtajan ajattelevan, että ”säästetään mekin kesätyöntekijöissä, kun Nokiakin säästää”.

Huonon kesätyötilanteen lisäksi on myös olemassa se toinen vakavampi ilmiö, joka on suoraan työttömyyskortistoon valmistuminen. Jos lama ei taitu, tilanne voi kumuloitua todella pahaksi. Väliinputoajia näyttää jo tällä hetkellä syntyvän useilla aloilla.

Jos tästä kaikesta pitäisi löytää jotain hyvää, niin se on perustyön arvostuksen kasvu. Etenkin korkeakoulumaailmassa monet ovat nousukauden aikana tottuneet olemaan nirsoja töiden suhteen, mikä on myös näkynyt työpaikoilla harjoittelijoiden asenteissa. Nyt perustyönkin arvostus toivon mukaan kasvaa, kun jopa niistä paikoista joudutaan tosissaan kilpailemaan.

Kommentit