Kun viiden prosentin viikkotuotto ei riitä

Helmikuussa käynnistynyt WinCapita-oikeudenkäynti on surkuhupaisaa seurattavaa. WinCapita on yksi Suomen suurimmista talousrikoksista ja siihen liittyy paljon yksittäisiä tragedioita, joten aiheen vakavuutta ei pidä unohtaa. Käräjillä ilmi tulleet tarinat kertovat kuitenkin paljon ihmisten talousosaamisesta tai oikeastaan sen puutteesta. Ennen kaikkea ihmisten suhteellisuudentaju näyttää kadonneen täysin.

Ilta-Sanomien tuoreessa uutisessa kerrotaan, kuinka syyttäjä kysyi todistajalta valuuttakauppojen tuottoennusteista. Savolaismies vastaa: ”Alkuun hyvät, mutta tasoittuivat viiteen prosenttiin viikko”. Tässä vaiheessa tipahdin itse tuolilta. Todistajahan epäsuorasti sanoo, ettei pidä viiden prosentin viikkotuottoa enää edes hyvänä.

Talousmatematiikka on tosin hukassa syyttäjältäkin, kun hän laskee, että 5 prosentin viikkotuotto tarkoittaa 250 prosentin vuosituottoa. Syyttäjältä nimittäin unohtuu korkoa korolle -vaikutus. Jos viikkotuotto on 5 prosenttia, saadaan vuosituotoksi korkoa korolle -ilmiö huomioiden noin 1150 prosenttia.

Käytännössä 5 prosentin viikkotuotto tarkoittaisi sitä, että yhden vuoden aikana 1 000 euron sijoitus olisi kasvanut 12 600 euron arvoiseksi. Kahdessa vuodessa sijoituksen arvo olisi jo 160 000 euroa. Jos sijoituksen pitäisi viisi vuotta, sen arvo olisi jo 323 miljoonaa euroa. 10 vuoden kuluttua kaikki maailman ongelmat olisi jo ratkaistu, silla 1 000 euron sijoitus olisi tänä aikana kasvanut 104 336 320 365 000 euron arvoiseksi, eli noin 600 kertaa suuremmaksi kuin Suomen bruttokansantuote, joka oli viime vuonna noin 180 miljardia euroa. Tästä huolimatta savolaismiehen mukaan valuuttakauppojen tuotto-odotukset olivat edelleen ”alkuun hyvät, mutta tasoittuivat viiteen prosenttiin viikko”.

WinCapitaan mukaan lähteneiden ajatusmaailmaa kuvaa hyvin myös toisen todistajan kommentti: ”Sijoitin ja odotin rahaa. Loppujen lopuksi meille jäsenille oli aivan sama, mistä rahat tulevat.” Tämä on vaarallinen asenne, olipa kyseessä mikä tahansa sijoitus. Sijoittipa rahaa sitten pankkitilille, osakkeisiin tai johonkin siltä väliltä, sijoituskohteeseen on aina syytä tutustua perin pohjin.

WinCapitaan sijoittaneet ovat tietenkin vain pieni pisara meressä, mutta ikävä kyllä uskon, että suurimmalla osalla ihmisistä talousosaaminen ei ole yhtään sen parempaa. Esimerkiksi sijoittamiseen liittyvät perusasiat, kuten realistiset tuotto-odotukset, tuoton suhde riskiin ja korkoa korolle -ilmiö tuntuvat olevan todella monelle vieraita asioita. Edes korkeakoulututkinto ei vielä takaa mitään, kuten edellä mainitun syyttäjän kohdalla voi huomata.

Kommentit