Huhtikuu 2012: Karmeaa katsottavaa

Maailmassa tuskin on sijoittajaa, jonka elämään ei olisi mahtunut niin menestyksekkäitä kuin synkkiäkin aikoja. Omalle salkulleni huhtikuu osuu ikävä kyllä jälkimmäiseen kategoriaan, mutta mitäpä sitä kaunistelemaan. On siis aika lyödä huhtikuun madonluvut pöytään.

Salkkuni tuotto oli huhtikuussa 6,0 prosenttia pakkasella. Samaan aikaa Helsingin yleisindeksi laski 5,2 prosenttia. Salkkuni selvästi heikompaa kehitystä selittää erityisesti Nokian merkittävä osuus salkustani (n. 10 % kuukausi sitten). Lisäksi huhtikuulle ajoittui tavallista enemmän henkilökohtaisia hankintoja, joiden johdosta jouduin myös kaikkia periaatteitani vastaan rahoittamaan juoksevia kuluja salkustani. Varallisuuteni kokonaisarvo laski huhtikuussa lopulta noin 4 400 euroa, joka on suurin yhden kuukauden aikana tapahtunut pudotus. Sijoitusvarallisuuteni kokonaisarvo oli kuun lopussa noin 42 300 euroa.

Salkussani tapahtui huhtikuussa myös pieniä liikkeitä:

  • 12.4. myin Googlen osakkeita n. 2 400 eurolla
  • 13.4. ostin Microsoftin osakkeita n. 2 500 eurolla
  • 25.4. myin TeliaSoneran osakkeita n. 1 000 eurolla

Myymieni Googlen osakkeiden vuosituotto oli vajaan vuoden sijoitusajalta n. 25 % ja TeliaSoneran tuotto noin neljän vuoden ajalta keskimäärin n. 10 % vuodessa. Molemmat realisoimani sijoitukset olivat siis onnistuneita. Vähensin Googlen osakkeita juuri ennen Googlen osavuosikatsausta, koska mielestäni Googleen oli ladattu ylioptimistiset odotukset. Tässä osuin oikeaan. Vaikka Google paransi jälleen tulostaan, se jäi markkinoiden odotuksista ja Googlen kurssi laski heti tulosjulkistuksen jälkeen n. 10 %. Microsoftia taas pidän aliarvostettuna osakkeena huomioiden sen nykyinen tuloskunto ja etenkin tänä vuonna myyntiin tuleva Windows 8, jossa on paljon potentiaalia.

Huhtikuu ei siis ollut salkkuni kannalta kaunis kuukausi. Virheistä on hyvä oppia, mutta katse kannattaa suunnata tulevaisuuteen. Toisaalta siihenkin liittyy paljon epävarmuutta etenkin nyt, kun Euroopan velkakriisissä on taas luvassa jännittävät ajat mm. Kreikan ja Ranskan vaalien johdosta.

Varallisuuteni jakauma 30.4.2012.
Varallisuuteni jakauma 30.4.2012.

Varallisuuteni arvon historiallinen kehitys.
Varallisuuteni arvon historiallinen kehitys.

1 kommentti

2
Toukokuu

Sivut

Kommentit