Helsingin pörssi menetti yhden yhtiön - Tiimari konkurssiin

Pörssiyhtiöiden konkurssit ovat harvinaisia, mutta Tiimarin tämän päiväinen konkurssiin hakeutuminen on hyvä muistutus siitä, että osakesijoittaja voi menettää myös kaiken. Tiimarin kehitystä seuranneille konkurssiuutinen ei varmasti tullut yllätyksenä. Viidessä vuodessa yhtiön markkina-arvosta oli ehtinyt sulaa jo 99 prosenttia.

Tiimarista voi todeta, että yhtiön strategiset valinnat ovat olleet huonoja viime vuosien aikana. Yhtenä esimerkkinä tästä on yritys muuntautua "tilpehöörikaupasta" sisustustarvikekaupaksi. Tämän seurauksena fokus katosi ja yrityksestä tuli entistä enemmän levällään oleva sekatavarakauppa. Useimmille kuluttajillekaan ei varmasti ollut enää selvää, mitä Tiimari lopulta yritti olla. Myöskään tarpeeksi radikaaleja kustannussäästöjä ei saatu tehtyä, vaikka kannattavuustilanne oli ollut heikko jo pitkään. Viimeinen niitti Tiimarille oli Suomen heikentynyt taloustilanne, minkä johdosta vähittäiskaupan myynti on ollut kauttaaltaan laskussa.

Itse voin onnekseni todeta, etten tässä yhtiössä menettänyt rahaa kuin joskus harvoin kassalla, vaikka joskus olin sitä sijoittajan näkökulmasta tarkastellutkin. Ikävää tilanteessa on erityisesti se, että konkurssin myötä työpaikan menettää yli 500 henkilöä.

Alla yhtön virallinen tiedote:


TIIMARIN TOIMENPITEET RAHOITUKSEN RIITTÄVYYDEN TURVAAMISEKSI OVAT KARIUTUNEET -TIIMARI OYJ ABP:N SEKÄ TIIMARI RETAIL OY:N HALLITUKSET OVAT PÄÄTTÄNEET JÄTTÄÄ KONKURSSIHAKEMUKSET 

Tiimari-konsernin emoyhtiö Tiimari Oyj Abp:n sekä Tiimari-konsernin vähittäiskauppaliiketoimintaa Suomessa harjoittavan Tiimari Retail Oy:n hallitukset ovat tänään päättäneet jättää yhtiöitä koskevat konkurssihakemukset.Julkaistut vähittäiskaupan alan toimijoiden myyntitilastot osoittavat, että negatiivinen kehitys vähittäiskaupan alalla Suomessa jatkuu. Myös Tiimari-konsernin negatiivinen myynnin kehitys on jatkunut vuoden 2013 aikana. 

Edellisen johdosta yhtiö ei käymissään neuvotteluissa ole onnistunut varmistamaan riittävää lisäpääomarahoitusta toimintansa jatkamiselle. Yhtiö on kuluvan vuoden aikana selvittänyt myös useita muita lisärahoitusmahdollisuuksia mukaan lukien mm. yhtiön varojen ja liiketoimintojen myynti sekä ulkopuolisen pankki- ja muun lisärahoituksen saaminen löytämättä kuitenkaan ratkaisua, jolla liiketoiminnan jatkuvuuden edellyttämä lisärahoitus olisi käynnistettyjen säästötoimenpiteidenkään jälkeen voitu turvata. Yhtiöiden johdon arvion mukaan liiketoiminnan jatkuvuutta ei myöskään olisi kyetty turvaamaan hakeutumalla yrityssaneerauslain mukaiseen menettelyyn. 

"Olemme erittäin pahoillamme, että vallitseva taloudellinen epävarmuus ja vähittäiskaupan kysynnän heikkeneminen tekivät riittämättömiksi ne toimenpiteet, joita viime vuosien aikana on toteutettu Tiimarin, liiketoiminnan kehittämiseksi sekä myynnin parantamiseksi ja kannattavuuden saavuttamiseksi. Olemme erityisen pahoillamme yhtiön henkilöstön ja heidän perheidensä, Tiimarin asiakkaiden, yhtiön osakkeenomistajien sekä yhtiön muiden rahoittajien ja intressiryhmien puolesta, että vaihtoehtoja konkurssihakemusten jättämiselle ei löydetty. Kiitämme kaikkia niitä, jotka ovat tukeneet Tiimari-konsernin toimintaa vuosien aikana", toteavat yhtiöiden toimiva johto ja hallitukset.

 

Kommentit