Elokuu 2008: Rahaa sataa ovista ja ikkunoista

Mitään rahasampoa en elokuussakaan sentään keksinyt, mutta loppukesä meni muuten varsin mukavasti. Iso kiitos kuuluu tietysti hyvälle työtilanteelle, mikä nyt lukukauden alkaessa tosin muuttuu, joten loppuvuonna varallisuuden kasvuvauhti ei näillä näkymin ole enää yhtä vahva. Ellen sitten jossain vaiheessa keksi sitä todellista rahasampoa.

Elokuussa varallisuuteni kasvoi 2 641,30 euroa päätyen 22 950,98 euroon. Välillä olo alkaa tuntua jo vauraalta ja sehän tässä onkin yksi tärkeimmistä asioista. Vauraus on puoliksi mielentila.

Helsingin OMX-yleisindeksi päätyi kuukauden kuluessa 1,63 % vihreälle, eli markkinat näyttävät löytäneen ainakin hetkellisesti pohjansa. Erityisen mielenkiintoista elokuussa oli, ettei edes Georgian kriisi vaikuttanut pörssikursseihin juuri yhtään (Venäjän pörssiä lukuunottamatta). Mielestäni se osoittaa markkinoiden jo hinnoitelleen osakkeisiin niin synkän taantuman, ettei edes uuden kylmän sodan uhka enää hetkauta. Useimmat osakkeet ovat siis halpoja ja edelleen on mielestäni hyvä aika jatkaa ostoja.

Vaikka yleisindeksi kehittyi suotuisasti, niin oman osake- ja osakerahastosalkkuni arvo päätyi 0,25 % miinukselle. Tämä johtui etenkin Amanda Capitalin ja Spondan hieman heikommista kurssikehityksistä. Kyseisten yritysten hinnat ovat mielestäni nyt todella houkuttelevilla tasoilla, joten uskon nykytilanteen olevan vain väliaikainen. Korkorahastot tuottivat minulle elokuussa tasaisen varmat 0,42 %.

Muutoksia sijoitussalkussani tapahtui seuraavasti:

  • 15.8. ostin SanomaWSOY:tä 13,60 € kurssilla noin 600 € erän
  • 18.8. erääntyi 3 kk:n pituinen noin 2 000 € määräaikaistalletus ja siirsin kyseiset varat eQ Rahamarkkina -rahastoon
  • 20.8. ostin TeliaSoneraa 4,70 € kurssilla noin 600 € erän

Tähän asti olen pitänyt säännöllisesti pientä noin 3 000 euron reserviä 1-3 kuukauden määräaikaistalletuksissa. Olen kuitenkin todennut nykyisessä tilanteessani korkorahaston järkevämmäksi paikaksi, koska tällä hetkellä en tiedä tarkasti, milloin tuolle rahalle tulee mahdollisesti käyttöä. Lisäksi korkorahastossa korkoa korolle -vaikutus on hieman voimakkaampi, koska silloin kaikki verot maksetaan vasta rahastoa myydessä, eli laskennallinen verovelkakin tuottaa rahaa. Syksyn aikana tulen siis luopumaan kokonaan määräaikaistalletuksistani.

Myös syyskuussa tulen ostamaan osakkeita. Uusia yrityksiä ei ole tällä hetkellä kiirarissa, joten luultavasti keskityn lisäämään omistusta nykyisissä yrityksissäni.

Varallisuuteni 31.8.2008.

Kommentit